fbpx

Ammattitaitoinen valvoja varmistaa hankkeen onnistumisen

Rakennusteknisen valvonnan palvelumme varmistaa, että kohde toteutetaan hyvän rakennustavan, nykymääräysten sekä suunnitelmien mukaisesti. Työmaavalvonnalla varmistetaan myös, että aikataululliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuvat sopimusten mukaisesti. Valvonnan yhteydessä dokumentoimme kaikki hankkeen eri vaiheet huolellisesti.

Valvomme sekä saneerauksia että uudiskohteita. Valvojamme ovat erikoistuneita rakennusten kosteus-, mikrobi- ja sisäilmaongelmiin, joten niin saneeraustyömaalla kuin uudisrakentamisessa osaamme huomioida nämä tärkeät näkökulmat ja ehkäistä ongelmia.

Valvoja toimii eri osapuolten yhteyshenkilönä hankkeen kaikissa vaiheissa ja tilaajan apuna asiantuntijan roolissa. Palvelemme niin yksityishenkilöitä, yrityksiä kuin kaupunkeja ja kuntia.

Meillä on kokeneita ja ammattitaitoisia valvojia Maarianhaminan, Seinäjoen sekä Vaasan toimipisteissä.

Ole yhteydessä, niin varmistetaan rakennushankkeesi onnistuminen! Meiltä onnistuvat myös hankkeen kilpailutukset ja tarvittavien asiakirjojen laatiminen.

Voimme hoitaa myös koko rakennushankkeesi projektinjohdon, jolloin sinulle jää aikaa muuhun olennaiseen.

Vaasa: 010 299 5139

Seinäjoki: 010 206 9643

Maarianhamina: 0457 345 5078

Sähköposti: info@investigo.fi

Lue myös: Case: Klemetinkatu – Taloyhtiön julkisivusaneeraus tutkimuksista toteutuksen valvontaan

Niklas Mehtonen

TJ, Rakennusterveysasiantuntija, rakennusinsinööri, energiatodistuksen laatija, sertifioitu energia-asiantuntija Ahvenanmaalla

Lue myös

Mistä johtuu teoreettisen ja todellisen energiakulutuksen ero energiatodistuksessa?

Miten valita oikea kuntotarkastuksen taso?

Energiakriisi uhkaa, älä toista 1970-luvun virheitä!

Muista talosi syyshuolto. Katso muistilistamme!